Virtuaalimaailma tänään

Rakastan hevosvälityspalveluita. Minun on hankala keksiä hyödyllisempiä virtuaalipalveluita, paitsi ehkä ulkoasujen ja valokuvien välityspalvelut. Hevoskauppaa käydään koko ajan, mutta se on hyvin hajautunutta. Voit yrittää tehdä foorumeihin osto- ja myyntiketjuja, mutta kuka takaa, että samasta rodusta, lajista, sukupuolesta, iästä ja sukutaustasta kiinnostuneet myyjä ja ostaja sattuvat kohtaamaan? Muutamalla tallilla on vielä vanhanaikainen myyntihevossivu ja lähes kaikista siittoloista saa tilausvarsoja, mutta tallien löytäminen voi olla tuskallista, etenkin harvinaisempien rotujen kohdalla.

Hevosten ostaminen olisi helppoa, jos ei tarvitsisi kuin mennä yhden välityspalvelun sivuille, tehdä haku 4-6-vuotiaista täysverioreista, joilla vähintään kaksi polvea sukua netissä, tutkia löytyneiden hevosten kuvaukset ja myyntiehdot ja laittaa tarjoukset menemään. Välityspalvelun pitäisi vähentää myös kasvattajien työtä: ei enää myyntiketjujen turhaa nostelemista, vain hevosten tietojen ilmoittaminen ja saapuneiden tarjousten lukeminen ja hyväksyminen. Vähemmän niuhot kasvattajat voisivat antaa välityspalvelulle luvan hyväksyä ensimmäinen hevosesta tuleva tarjous, joka täyttää tietyt ehdot. Täyden palvelun välityskeskus voisi myös valvoa myyntiehtojen noudattamista kasvattajan puolesta ja huolehtia tarvittaessa takaisinotosta ja uudelleenmyynnistä.

Tällaista palvelua ei toistaiseksi ole olemassa. Hevosten välityspalvelu yrittää, mutta myynti-ilmoituksia tai ostopyyntöjä ei tipahtele. Konikomin ketjussa Hevpal on avattu ihmetellään lähinnä sivuston ulkoasua, ei toimintaideaa tai tarjontaa.

Joudun siis etsimään itselleni hevosen Hillavan synttäritarinakouluratsastuskakunleivontakisoihin vanhanaikaisin keinoin.

NJ:n toiminnan suosio koki kovan kolauksen, kun se poistettiin VRL:n alaisuudesta syksyllä 2005. VRL:n kantakirjat eivät ole käytännössä toimineet pariin vuoteen. Laatuarvosteluja järjestetään melko sattumanvaraisesti. Hevosen arvon tärkein suure on kilpailumäärä. Porrastetut kilpailut toivat arvontakilpailuille vakavasti otettavan kilpailijan. Ratsastuskoulu- ja tarinakisahippien määrä kasvaa. Jalostuksen laadukkuudesta puhutaan koko ajan enemmän. Taitavat leiskantekijät ja koodaajat saavat palkkansa oikeassa rahassa.

Miksi siis hevosvalokuvauksen suosio virtuaaliharrastajien parissa on edelleen kasvussa, vaikkei kuvilla tunnu tekevän enää yhtään mitään?

Ht.netin ot. Porvarikuvaajat -sarjan ketjuja veikattiin huonoimmat otsikot -listan kärkeen, mutta mielestäni otsikko on harvinaisen kuvaava: vain puhdasverisillä porvareilla on rahaa, aikaa ja kiinnostusta lätistä järjestelmäkameroiden ominaisuuksista 25 ketjun verran.

Tunnustan heti, etten ole itse koskaan omistanut järjestelmäkameraa. Kaiken tässä postissa sanotun voi siis vapaasti pistää kateuden, katkeruuden ja köyhyyden piikkiin. Tästä puutteesta huolimatta voin väittää, että viime talvena kuvasin (kyllä, järjestelmäkameralla) työkseni. Väitteen uskominen jää jokaisen oman harkinnan varaan.

Järjestelmäkameran hankinta on iso asia. Tässä vaiheessa minun on pakko huomauttaa, että jos saat huomenna ylioppilaslakkisi ja haluat lahjaksi järjestelmäkameran, saattaa olla jo liian myöhäistä. Kameran hankintaan kuuluu nimittäin useita pakollisia rituaaleja. Ensin sinun on tehtävä ht.nettiin ketju, jossa kysyt, mikä kamera sinun kannattaisi hankkia. Ketjulla ei ole mitään tekemistä kameran hankkimisen kanssa, vaan sen tarkoitus on tarjota taisteluareena nykyisille järkkärinomistajille. Kun he ovat tapelleet tiettyjen runkojen ja putkien polttoväleistä, valovoimista, kennoista ja ohjelmistoista muutamankymmenen viestin verran, voit käydä nostamassa säästöt tililtäsi, napata isää tai äitiä hihasta ja marssia kamerakauppaan, josta ostat sen järkkärin, joka on tarjouksessa. On aivan samantekevää, minkä merkin ja mallin valitset, sillä menee vähintään kolme vuotta siihen, että kehityt kuvaajana sen verran, että kameroiden ominaisuuksilla olisi sinulle jotain väliä. Myöskään putkien eli objektiivien valinnasta ei kannata ottaa liikaa paineita. Vaikka ostaisit kaksitoista erilaista, sinulta puuttuu kuitenkin sellainen, jolla saisit juuri tietystä tilanteesta täydellisen kuvan.

Kun kamera on tuotu kotiin ja kittiin kuulunut vakio-objektiivi kierretty paikalleen, on aika testata sitä. Etsi kamerasta makro-ominaisuus ja suuntaa takapihallesi ottamaan lähikuvia jokaisesta sieltä löytyvästä kukasta. Jos sattuu olemaan talvi, jäätyneet puut ja pensaat toimivat yhtä hyvin. Sen jälkeen valitset kuvista ne, jotka eivät ali- tai ylivalottuneet, ja postaat ne itse valitsemaasi foorumiin. Illan käytät niistä saamiesi kommenttien lukemiseen. Älä odota ymmärtäväsi arvosteluja. Myös minulta menee järjestelmällisesti ohi, kuinka enemmän kuvaavat jaksavat vuosi toisensa jälkeen ihastua ihan samanlaisista kasvikuvista.

Kun olet selvinnyt tästä ensimmäisestä initiaatioriitistä, olet valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen, joka on välineistön kasvattaminen. Ketjun tekeminen ht.nettiin tyyliin Canon EOS 400D - Millaisilla putkilla kuvailette.. (huomaa, että jos korvaat nimesi pilkulla, et saa kokea järkkärikuvaajien välistä kyseenalaisen lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta). Muista, ettei kukaan odota sinun oikeasti ostavan mitään mainitsemistasi putkista. Voit siis huoletta linkittää ketjuun vaikkapa kymmenen erilaista putkea, joiden ostoa “suunnittelet”. Kun sinua pyydetään luettelemaan omistamasi putket, luettele niiden lisäksi aina vähintään kolme, jotka haluaisit omistaa. (Huom. Edellinen kappale kirjoitettiin jo ennen kuin Meloy vastasi ketjuun.)

Vaikka Vermo- ja Oripäivä-kuvat ovat se tekijä, joka erottelee Oikeat Järkkärikuvaajat harrastelijoista, hevoskuvausta kannattaa ehkä harjoitella jo etukäteen lähitallilla. Ensimmäisen kuvasarjan otettuasi huomaat välittömästi, ettei järkkärikuvaaminen eroa mitenkään pokkarikuvaamisesta - zoomia on aina liian vähän, valovoimaisinkaan putki ei toimi pimeässä maneesissa, mustat hevoset palavat auringossa ja se penteleen koni livahtaa ulos etsimestä juuri kun olet saanut tarkennettua.

Älä odota saavasi hevoskuvista hyvää palautetta. Niissä on aina jotain vikaa.

Kun itsetuntosi on kohonnut siinä määrin, ettet enää välitä saamastasi huonosta palautteesta, voit koetella itseäsi perustamalla oman kuvagallerian. Tarvitset vain olemattomat ulkoasuntekotaidot, sekavan informaatioarkkitehtuurin ja tyhmän nimen. Maarya näyttää hyvää esimerkkiä ketjussa ot. Kuvagalleria Hatsipompponen. Kuvagallerian tarkoitus on kerätä ympäristöstään negatiivisia tunteita ja keskittää ne yhteen paikkaan. Kävijöiden mieli muuttuu välittömästi kevyemmäksi, kun he saavat valittaa, kuinka epäedustavia hevoset kuvissa ovat. Muista myös asiaankuuluvat kissankokoiset tekijänoikeusmerkinnät, jotka tekevät sivujen käyttämisestä mahdollisimman epämiellyttävää.

Käytyäsi läpi kaiken tämän olet täysin oppinut järjestelmäkuvaaja, ja sinulla on oikeus ja velvollisuus alkaa valittaa toisten kuvista, kuvauskohteista, kuvausvälineistä ja kuvaustavoista. Onnittelut.

WYSIWYG, tuttavallisemmin WYSMBWYG tai läheisten ystävien kesken WYSBANRTWYG. Jos minulta olisi kysytty viitisen vuotta takaperin, haluanko enää koskaan nähdä WYSIWYG-editorilla tehtyjä virtuaalitalleja, huutoni olisi kuulunut Iijoelle asti. Nyt huolestutan itsenikin miettimällä, olisiko virtuaalimaailma sittenkin parempi paikka, jos ihmiset käyttäisivät edelleen GeoCitiesin PageBuilderia ja Microsoft FrontPagea.

Vuosituhannen vaihteessa suurin osa virtuaalitalleista sijaitsi Expagessa. Nuoremman polven harrastajille kerrottakoon, että Expagessa ei pystynyt koodaamaan koko sivua alusta loppuun itse, mutta sivulle pystyi liittämään haluamiaan HTML-koodeja. Sivujen tekeminen onnistui melko hyvin myös ilman HTML:n käyttöä. Vuosien 2000 ja 2001 aikana suurin osa talleista siirtyi pois Expagesta, lähinnä GeoCitiesiin. Freewebs oli jo tuolloin olemassa, mutta juuri kukaan ei ollut siitä kuullutkaan. GeoCities tarjosi sivujen tekemiseen kolme vaihtoehtoa. Yksinkertaisinta PageWizardsia ei käyttänyt juuri kukaan, ja vain pieni osa virtuaalihevostelijoista opetteli tässä vaiheessa koodaamaan ja käyttämään File Manageria tai FTP:tä (jota GeoCities ei valitettavasti ole tarjonnut enää vuosiin). Suurin osa valitsi GeoCitiesin WYSIWYG-editorin, PageBuilderin. WYSIWYG on lyhenne sanoista what you see is what you get, se, mitä näet, on se, mitä saat. Ohjelma toimi taitto-ohjelman tapaan: työkaluvalikosta klikattiin esimerkiksi kuvapainiketta ja sitten kuva vedettiin oikeaan paikkaan sivulle. Lopputuloksena oli sivu, jonka pitäisi näyttää selaimessa katseltuna samanlaiselta kuin ohjelmassa. PageBuilder toimi kokonaan netissä, jotkut asensivat omalle koneelleen samalla tavalla toimivan, jonkin verran edistyneemmän Microsoft FrontPagen.

WYSIWYG-editorien ongelmat eivät tietenkään jääneet huomaamatta virtuaalihevostelijoiltakaan. Oikeasti WYSIWYG-sivut näyttävät jokaisella eri koneella katsottuina aivan erilaisilta. Tämä johtuu siitä, että elementtien paikat määritetään absoluuttisesti - tuhannen pikselin päässä ruudun vasemmasta reunasta oleva kuva on suurella resoluutiolla suunnilleen keskellä näyttöä, pienellä resoluutiolla niin kaukana oikealla, että sivua joutuu vierittämään vaakasuunnassa. Tästä WYSIWYG sai lisänimikseen WYSMBWYG, what you see might be what you get, se, mitä näet, saattaa olla se, mitä saat, ja WYSBANRTWYG, what you see bears absolutely no relation to what you get, sillä, mitä näet, ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, mitä saat. Tämän lisäksi WYSIWYG-editorien tuottama koodi on niin rumaa ja pitkää, ettei ihminen jaksa lukea tai muokata sitä.

Kehysten muotiintulo vuosituhannen alussa sai ensimmäiset ihmiset opettelemaan oikeaa HTML-koodausta. WYSIWYG-editorit eivät nimittäin suoriutuneet kehysten luomisesta. Varsinainen koodausvimma käynnistyi kuitenkin mielestäni vasta myöhemmin, vuosina 2002-2003, ja syy siihen oli valmisleiskakulttuuri. Valmiita ulkoasuja tarjoavia sivustoja nousi hetken kuin sieniä sateella, ja valmisleiskoja pidettiin paljon tyylikkäämpinä kuin itse PageBuilderilla luotuja. Tietysti silloinkin oli olemassa joukko elitistejä, jotka kelpuuttivat vain omat, valmisleiskoja hienommat tekeleensä, mutta suurin osa virtuaalitallien omistajista siirsi tallinsa kiltisti File Manageriin, jotta pystyi liittämään sivuilleen valmisleiskan koodin. En ole tehnyt asiasta minkäänlaista tutkimusta, mutta veikkaan, että suurin osa nykyisistä koodaustaitoisista harrastajista alkoi oppia HTML:ää juuri tällä tavalla ja näihin aikoihin: ensin File Manageriin kopioitiin valmiin ulkoasun koodi ja sitten siitä alettiin muokata omalle tallille sopivampaa.

Jos valmisulkoasut eivät olisi tulleet muotiin, en usko, että koodaustaito olisi kehittynyt virtuaalihevostelijoiden keskuudessa läheskään samalla tavalla. Valitettavasti asiassa on myös varjopuolensa: WYSIWYG-editorit on tallottu niin pahasti jalkoihin, että nykyään virtuaalihevostelijalla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin opetella koodaamaan ulkoasunsa alusta asti itse tai ruinata itselleen ulkoasu ja yrittää opetella koodaamaan sen verran, että pystyy käyttämään sitä sivuillaan. (Kuinkahan moni tilausleiska jää käyttämättä sen takia, että tilaaja ei sen saatuaan osaakaan laittaa sitä sivuilleen ja liittää kaikkea tallin sisältöä siihen?)

WYSIWYG-editorit olivat sen verran helppokäyttöisiä, että kuka tahansa pystyi luomaan tallilleen etusivun viidessä minuutissa ja muut sivut kymmenessä. Tästä syntyy tietysti mielikuva nopeasti hutaistuista tusinatalleista, mutta ainakin omakohtaisesti olen huomannut, että mitä nopeammin tallin saa tehtyä, sitä nopeammin pääsee järjestämään varsinaista toimintaa. Lopetusprosentti ei tuohon aikaan ollut todennäköisesti sen korkeampi kuin nykyäänkään. Sen sijaan aloituskynnys on nykyään kamala: aloittelija joutuu ruinaamaan foorumeista ulkoasua jopa viikkoja, ennen kuin voi edes aloittaa tallinsa tekemisen. Toinen vaihtoehto on alkaa opetella heprealta vaikuttavaa koodikieltä, jonka alkeita saa tankata tovin jos toisenkin ennen kuin saa aikaan mitään hienolle tallille soveltuvaa.

Kumpi on lopulta suurempi paha, WYSIWYGit vai ruinaus?

Domainit ovat kivoja. Itse omistan niitä kuusi kappaletta, ja niiden kanssa onkin tullut leikittyä sen verran, että kirjoittelin pari vuotta sitten konikomiin osto-oppaankin. Olen kuitenkin vielä siinä määrin kiinni todellisuudessa, että tiedostan, että kaikki muut eivät välttämättä halua käyttää domaineihin ja sivutilaan pyöreää 175 euroa vuodessa, ja joillekin 20-30 euroakin on liikaa, erityisesti jos ei halua vanhempiensa tietävän ostoksestaan.

Sujuvasanaisen virtuaaliharrastajan ei kuitenkaan tarvitse köyhemmässäkään elämänvaiheessa tyytyä ilmaissivutilaan, sillä domainien omistajat ovat yleisesti ottaen melko halukkaita hostaamaan toisten talleja. Hostaus on helppoa. Hostattavalle luodaan uusi FTP-tunnus (ohjeet em. tutoriaalissa) ja sen jälkeen se ei vaikutakaan domainin omistajan elämään millään tavalla - ellei hostattava sitten käytä sivutilaa ja kaistaa niin paljon, ettei niitä riitä hänelle itselleen. Yleensä tämä ei ole ongelma, sillä sivutila ja kaista ovat halpoja ja niitä ostetaan aina liikaa (terveisin nimimerkki “sivutilaa jäljellä vielä 500 gigaa ja kaistaa tässä kuussa 5 000 gigaa - ai miten niin ylimitoittanut yhden blogin ja kahden foorumin tarpeet?”). Oikeastaan 99% hostattavista ei pitäisi olla mitään tarvetta pitää kuviaan Photobucketissa tai vastaavassa.

Hostauksella voi halutessaan myös tienata, sillä useimmat ovat valmiita maksamaan siitä palkkaa - kisoja, kuvia, ulkoasuja, luonteita, mikä nyt sattuukaan olemaan kyseisellä ajanhetkellä vaihdon välineistä suosituin. Léila tarjoaa Jokitörmän hostaajalle vuosipalkkaa, Awenita ja Varpu pyysivät hostaajaehdokkailta tarjouksia. On kuitenkin mielenkiintoista, että nopean epätieteellisen empiirisen ht.net-tutkimuksen nojalla näyttää siltä, että suuri osa hostipaikoista luovutettaisiin ilman palkkaa - Tuontikeskus Cavallo pääsi Ronjan realityrebel.nettiin ja Weybridgelle tarjottiin paikkaa femm.:n raitaminttu.netistä ilmaiseksi.

Innostuin vielä katsomaan, kuinka paljon ihmisiä olen hostannut omaan sivutilaani. Tunnuksia on luotu 19 kpl, joista aktiivisessa käytössä (tähän ei siis lasketa ilmoituksia “talli muuttanut osoitteeseen x” tai “talli lopettanut, tässä vielä lista kasvateista ja kuolleista hevosista”) tasan nolla kappaletta. Isilmeä ja Kimua on päivitetty viimeeksi helmikuussa. Virtuaalinen New Forest poniyhdistyksen etusivu väittää, että sitä olisi päivitetty tänään, mutta muista sivuista saa vahvan tunteen, että kyseessä on pelkkä kirjoitusvirhe ja viime päivityksestä on vuoden päivät.

Pitäisikö alkaa metsästää uutta joukkoa hostattavia kuolleiden tilalle?

Klassinen tapaus: linkittäkää talleja, joilta voisin saada hoitohevosen. Vuonna kivi ja keppi jokapäiväinen näky, nykyään bongattavissa foorumeista viikon tai parin välein. Tällä kertaa asialla on Berry ht.netin ketjussa Etsinnässä kivoja talleja!

Ensimmäiseksi ketjuun ehti beria. Ensimmäisen sijan saaminen aiheutti kuitenkin sellaisen kiireen, ettei hän tehnyt muuta kuin linkitti tallinsa Terhakan ja laittoi hymiön perään. Tallin tarkastelu paljastaa, ettei tallilla edes ole hoitajatoimintaa. Mainoksen tarkoitus oli…?

Seuraavaksi mainostamaan ehti Shavo Minstrel’s Mansioniaan, jolla - yllätys yllätys - ei myöskään ole hoitajatoimintaa. Shavo lisäsi kuitenkin viestiinsä porkkanaksi, että jos tallille saadaan kolme hoitajaa, hän tekee sinne tallikaupan. Olisi mielenkiintoista tietää, aikooko Shavo vastaisuudessakin mainostaa talliaan vain foorumiketjuissa, muuttaako hän talliaan hoitajaystävällisemmäksi vai odottaako hän kolmen hoitajan ilmestyvän aivan oma-aloitteisesti ilman mitään vaivannäköä. Samaan hoitajia hyväksyvään, mutta hoitajatoimintaa järjestämättömään joukkoon kuuluu Heidi M.:n Branwen Farm. Todennäköisyys, että hoitajia tulee? Samaa luokkaa kuin helvetin jäätymisen.

Sitten pari järkevämpää mainosta. Rinja linkitti Ainon tallin RK Golden Horsen ja kutsui sitä virtuaalimaailman parhaaksi ratsastuskouluksi. En voi väittää vastaan. Aimer vinkkasi, että Jouhimäessä on enää yksi polle vailla hoitajaa. Tallilla on jopa hoitajajono. Toffun Suviyön ratsastuskoulu on uusi, mutta varsin lupaava tuttavuus.

Miia linkitti Svarthetin ja Hösten ‘52:n ilman enempiä mainoksia, molemmat näyttävät tarjoavan hoitajatoimintaa, vaikkeivät perinteisiä ratsastuskouluja olekaan. Pienimuotoisempaa hoitajatoimintaa löytyy myös Eilowyn Avalonista.

Berry sattui tosin laittamaan hoitohevospyynnön Golden Horselle jo ketjun kolmannen mainoksen jälkeen, joten havainnointikyky voisi olla hyvä kehityskohde useammallekin mainostajalle.

Kuinka jonkun saisi ottamaan hoitohevosen? Myönnän, etten ole kokeillut tätä juurikaan, sillä taisin omistaa hoitotoimintaa järjestävän tallin viimeeksi vuonna 2001, jolloin meininki oli vähän erilainen, mutta itse tekisin suunnilleen näin:

Ensin varmistaisin, että tallini on sellainen, että hoitohevosen ottaminen on kannattavaa. Mitä hoitajat haluavat? Tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Valmistautuisin järjestämään hoitajille tapahtumia ja alkaisin mainostaa niitä tallin sivuilla. Kirjoittaisin hoitajille kunnon hoito-ohjeet ja päivittäisin tallin kuvauksen. Tallilla kilpailuissa kävijöille on herttaisen samantekevää, onko karsinoiden leveys 2,5 vai 2,6 metriä, mutta hoitajaa kiinnostaa jo huomattavasti enemmän, tarhataanko hänen hoidokkinsa tallin eteen vai kolmen kilometrin päähän takalaitumelle ja kuinka kuraiseksi tallin kenttä sateella muuttuu.

Kertoisin hoitajaehdokkaalle tallin toimintatarjonnasta jo foorumiketjussa. Toffu oli ainoa, joka teki näin em. ketjussa. Lisäksi kertoisin jotain yleistä tallista - onko se pieni, lähinnä suomenhevosia sisältävä yksityistalli maaseudulla, vai järjestetäänkö tallilla vaativan tason koulu- ja estevalmennusta gp-tason puoliverisillä. Moni hoitaja on tarkka siitä, hoitaako hevosta vai ponia, tammaa vai oria, vanhusta vai varsaa. Jos tallilla on hevonen tai pari, joille erityisesti toivotaan hoitajia, ne kannattaa linkittää suoraan ja kehua maasta taivaisiin. Ainoa, joka vinkkasi Berrylle tiettyä hevosta, oli Shavo. Aimer mainitsi Masi-hevosen, mutta ei linkittänyt.

Hienointa olisi tietysti, jos ei itse tarvitsisi mainostaa talliaan ollenkaan, vaan nykyiset hoitajat, kävijät ja fanit tekisivät sen puolestasi, kuten Rinja Golden Horsea mainostaessaan. Tämä tavoite on valitettavasti hankala saavuttaa. Ehkä pitäisi vain kannustaa hoitajiaan pyörimään enemmän foorumeissa. Jutun varjopuoli on, että mitä enemmän hoitajat pyörivät foorumeissa, sitä todennäköisemmin he innostuvat siinä määrin, että perustavat omat tallit ja lopettavat hoitamisen. Hoitaminen kuin ei sovi enää tallinomistajan kakkosharrastukseksi.

Ennakkotiedotusta tulevasta, jotta ehditte pyyhkiä pölyt näppiksistänne ja verrytellä sormenne etukäteen.

Pidän kesän aikana kaksi koodauskurssia, toisella opetellaan XHTML:ää ja CSS:ää ja toisella PHP:tä ja SQL:ää. Kurssit pidetään tässä blogissa seuraavalla tavalla: Jokainen oppitunti sisältää ohjeita ja tehtäviä. Kurssin suorittajat tekevät tehtävät ja lähettävät ratkaisunsa vastaukseksi merkintään. Tämän jälkeen heille mailataan salasana, jolla pääsee lukemaan seuraavan oppitunnin merkinnän. Ensimmäinen oppitunti on julkinen. Tehtäviä saa suorittaa omassa tahdissaan, aikarajoja ei ole.

XHTML-kurssi alkaa 2.6. ja PHP-kurssi 8.7. XHTML-kurssille ei tarvita mitään esitietoja, PHP-kurssilla oletetaan ihmisten osaavan XHTML:ää ja CSS:ää ainakin sen verran, mitä XHTML-kurssilla on sen alkuun mennessä käsitelty. XHTML-kurssilla sivutaan kuvankäsittelyä, mutta ei varsinaisesti opeteta sitä. Kurssia varten tarvittava grafiikka on mahdollista tehdä Paintilla. Kurssit loppuvat sitten, kun kaikki oleelliset asiat on käyty läpi.

Olen jo kauan ihmetellyt ihmisten tapaa teettää helpoimmatkin asiat foorumeissa. Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä aina halutessaan kuvaamaan aitoja indokiinalaisia lurppakorvaponeja, mutta siihen ymmärtämykseni päättyykin. Jos ei osaa tehdä “hienoa” ulkoasua, miksei opettelisi? Jos vanhemmat eivät anna tuhatta euroa sen ihkumuotikuvankäsittelyohjelman ostoon, miksei voisi tyytyä siihen, mitä saa aikaan ilman sitä? Ei siitä persoonallisuutta ainakaan tulisi puuttumaan.

Joskus vastaan tulee tapauksia, joille ei pysty edes keksimään perusteluja, kuten Lady L.:n lukkoon. Kuinka hankalaa tai aikaavievää on väkertää Paintilla otsikko, jossa on pelkkää tekstiä? Lataa fontti, tallenna fonttikansioon, avaa Paint, lisää haluamasi värit väripalettiin, lisää teksti, värjää se. Sakkura teki Lady L.:lle halutun otsikon (ja lisäsi mukaan vielä brushinkin) kolmessa minuutissa. Onko kolmen minuutin työ niin hankala, että sitä kannattaa odottaa foorumissa 27 minuuttia? Minun mielestäni ei.