Virtuaaliraha

June 17th, 2008

Virtuaalipankki on ilmiö, joka on virtuaaliharrastuksen alusta asti noussut pinnalle enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Yleensä pankkikokeilut eivät ole saaneet osakseen juurikaan suosiota. Syitä on lukuisia. Luotettavan pankkitilin pitäminen on vaivalloista. Kuinka moni muka tietää, kuinka paljon kahdeksantoista hevosen talli Etelä-Ranskassa maksaa kuukaudessa vedestään ja sähköstään? Mikä olisi kohtuullinen osallistumismaksu kilpailuihin, kuinka usein uusia kumisukia pitää ostaa ja kuinka paljon tallityöntekijän palkan päälle tulee työnantajakustannuksia? Rahojen kirjaamista hankaloittaa myös se, etteivät useimmat tallinpitäjät hinnoittele palveluitaan. Voit keksiä itse jokaiselle ostamallesi virtuaalihevoselle sen arvon mukaisen myyntihinnan, mutta silloin et koskaan pulita itseäsi kipeäksi erityisen hienosta kilpaeläimestä etkä koskaan tee todellisia löytöjä.

Virtuaalipankki Welho on alansa ainoa, joka on pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa. Voidaan arvailla, johtuiko se tilien hankalasta saatavuudesta palvelun alkuvaiheessa, teknisestä hypestä, lisäpalveluista, muita korkeammasta laadusta vai pitäjän attraktiosta, mutta Welho jäi ja toi tullessaan uuden tavan käydä virtuaalikauppaa.

Puhtaalta mutu-tuntumalta väitän, että hyvin harva käyttää Welhoa tallinsa päivittäisen rahaliikenteen seuraamiseen. Yllättävän harva palkitsee kilpailuidensa voittajia Welho-rahalla eikä sen käyttö ole yleistynyt odotetusti edes hevoskaupoissa.

Sen sijaan Welho-rahasta on tullut palvelusten vaihdon väline. Vaikka ylivoimaisesti suurin osa tekijöistä ottaa palkan mieluummin kilpailuina, kuvina, teksteinä tai ulkoasuina, lähes jokainen ruinaaja (nopeasti laskettuna 100 prosentissa konikomin etusivulla tällä hetkellä olevista ruinausviesteistä) tarjoutuu maksamaan tekijän niin halutessa Welho-rahalla. Miksei suostuisi, sen jakaminenhan on tiliä omistamattomalle täysin ilmaista. Useimmille Welho-raha onkin vain tapa yrittää saada jotain ilmaiseksi.

Pohjat, osa 2

June 16th, 2008

Parin päivän takaisen postauksen jälkeen löytyi vielä enemmänkin mielenkiintoisia pohjia, esimerkiksi ht.netistä Rosetten ketjusta Ulkoasupohjalle kritiikkiä. Kyseinen pohja kertoo sivun asettelusta täsmälleen sen verran, että sivun reunoilla on oranssia ja sivun yläreunassa otsikko ja linkit. Käytännössä sivun varsinaisen sisällön eli tekstit ja kuvat voi asetella sivulle vielä noin miljoonalla tavalla. Pohja ei myöskään anna paljon vinkkejä tulevista tyylimuotoiluista, koosta tai oikeastaan mistään muustakaan.

Siksi jäinkin ihmettelemään SanniS.:n kommenttia “mapatut linkit”. Siis mitä? Eihän tuossa pohjassa määritellä mitenkään, että linkkien tulisi olla mapatut eli toteutettu asiakaspuolen (suomennetaanhan “client-side” niin?) kuvakarttana. Linkit voisi yhtä hyvin leikata omiksi kuvikseen ja toteuttaa kuvalinkkeinä, tai, nihilistisesti, jättää aivan tavallisiksi tekstilinkeiksi. Ottamalla vielä hieman läheisempää kontaktia pilkkuun voidaan huomauttaa, ettei pohjassa itse asiassa edes kerrota kyseisten sanojen olevan linkkejä. Katsojat vain olettavat niin.

Draco huomautti otsikon fontin olevan epäselvä. Ehkä pohjassa, mutta kuka tietää, kuinka paljon oikean sivun otsikkoa on tarkoitus kasvattaa.

Onneksi Rosette teki pohjan itselleen ja koodasikin sen itse. Muuten olisi saanut taas yksi koodaaja itkeä.

Virtuaaliharrastajat anonymous

June 15th, 2008

Hieman harmittaa, ettei FVP:hen voi linkittää, sillä siellä käydään kovin hauskaa keskustelua virtuaalihevosten addiktoivuudesta ja tilanteista, joissa virtuaaliriippuvaiset näkevät virtuaaliasioita. En suoralta kädeltä muista yhtään näkemääni virtuaalihevosunta (vaikka varmasti sellaisiakin on ollut), mutta myönnän, että joskus oikean hevosen nähdessäni ensimmäinen ajatukseni on “rakennekuva”. Itse asiassa “rakennekuva!”-huudahduksesta tuli pieni legenda jo muutama vuosi sitten, kun satuimme virtuaalihevosmiitissä kulkemaan erään tallin ohi ja näkemään pari hevosta tarhassa.

Virtuaaliharrastajista yhä suurempi osa on ehtinyt aikuisikään ja muutamalla on jo omia lapsiakin. Kestänee vielä viidestä kymmeneen vuotta, ennen kuin nämä lapset ehtivät aloittaa ensimmäiset omat tallinsa, mutta koska virtuaalitalleja on harrastettu jo kymmenisen vuotta, ei ole mitenkään epätodennäköistä, ettemmekö näkisi vielä perheitä, joissa useampi sukupolvi harrastaa.

Pohjat

June 14th, 2008

Sarjamme virtuaalimaailman sananselityksiä jatkuu. Tällä kertaa mietimme pohjien eli pidemmin ulkoasupohjien tai leiskapohjien syvintä olemusta.

Fyysinen olemus: Suuri kuvatiedosto.

Tarkoitus:

1) Pakottaa ulkoasun koodaaja käsittelemään kuvia.
Esimerkki: Kuka tekis ulkoasuun pohjan?, kirj. wesputin. Ulkoasu olisi ollut mahdollista koodata taittomallin (puhekielessä “Paint-malli”), värikoodien ja kuvien pohjalta. Kuvien ja värien liittäminen pohjaan aiheuttaa tulevalle koodaajalle ylimääräistä työtä, sillä sen sijaan, että hän voisi vain avata editorinsa ja koodata, hän joutuu ensin käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa kuvien leikkaamiseen irti pohjasta (kai kaikki tietävät jo, ettei pohjalla oikeasti tehdä koodatessa mitään, se on pelkkä malli samalla tavalla kuin Paint-mallikin, vain hieman suuritöisempi?) ja värikoodien selvittämiseen.

2) Pakottaa koodaaja keksimään kaikki muotoilut omasta päästään.
Esimerkki: huutokauppaan, annan…, kirj. ninnuli. Kaikki kolme huutokaupan olevat pohjat ovat pelkkiä sivuille tulevia kuvia. Pohjasta on jotain hyötyä vain silloin, kun koodaaja pystyy sitä katsomalla ymmärtämään, mitä hänen pitää koodata. Tämä pohja kertoo, että sivulle tulee kaksi kolumnia ja kolme kuvaa. Jos koodaaja koodaa sivulle kaksi kolumnia ja kolme kuvaa, onko tilaaja tyytyväinen? Todennäköisesti ei, sillä hän saa selaimen perusfontin, tavalliset alleviivatut siniset linkit, oletusmarginaalit, -sisennytkset ja -reunukset, muotoilemattomat otsikot, listat, taulukot ja niin edelleen - eli hän joutuu koodaamaan itse kolme kertaa enemmän kuin varsinainen koodaaja saadakseen sivun näyttämään siltä, miltä mielessään ajatteli sen näyttävän. Siis nimenomaan ajatteli, koska pohjaan ei ole merkitty mitään muotoiluohjeita. Käytännössä koodaajat kuitenkin alkavat arvailla ja keksivät omasta päästään muuhun pohjaan sopivat muotoilut - ja tekevät kymmenen kertaa enemmän työtä kuin jos ohjeet olisi laitettu pohjaan.

Koodaajat, älkää alistuko! Sanokaa ei huonoille pohjille!

Muotoon laittaminen

June 13th, 2008

Silloin, kun minulla oli virtuaalihevosia, ruoho oli vihreämpää, taivas sinisempi ja ihmiset mukavampia, kilpailin joskus. En kovin paljon, mutta yhdessä vaiheessa kilpailin suhteellisen aktiivisesti eli muutaman lähdön viikossa. Etsin kilpailuja, lähetin osallistumiset ja tallensin kilpailun osoitteen ja päivämäärän listalle. Viikon tai parin välein kävin listalta läpi menneet kilpailut ja siirsin tulokset niistä kilpailuista, joihin hevoseni olivat mahtuneet mukaan, hevosten sivuille.

Nykyään homma toimii muuten samalla tavalla, mutta algoritmin viimeistä vaihetta kutsutaan muotoon laittamiseksi ja se on ihmisille sellaista pakkopullaa, ettei siihen halua kovin moni ryhtyä. Kun itse aikanaan kilpailin toisten ihmisten hevosilla (tein selvitystä VRL:n kisajaosten toiminnan laadusta, enkä omistanut tarpeeksi kaikkiin lajeihin sopivia hevosia, joten lainasin), kysyin heti lainauksesta sopiessani, millä tavalla tulokset pitäisi koodata. Sain esimerkkikoodin ja muutaman viikon päästä lähetin hevosten omistajille listat samaan muotoon laitetuista tuloksista.

Se ei ollut iso homma. Ihan oikeasti. Copypasteaa yhtä koodia ja muuttaa siitä paria kohtaa, lähinnä luokkaa, sijoitusta ja osallistujamäärää. Hevosten sijoitukset löytyivät kilometrien tuloslistoista nopeasti selaimen etsi-toiminnolla. Ei edes vaikeaa. Miksi siis nykyään kilpailuja palkaksi pyytävät saavat nättien tulosten asemesta itselleen listan kilpailuista, joihin kaikkiin hevonen ei ole välttämättä edes päässyt mukaan, tai joista ei ehkä koskaan tule mitään tuloksia?

Oletan, että tärkein syy on kisamäärien kasvaminen. Itse kilpailin korkeintaan muutamalla hevosella ja niilläkin enimmäkseen samassa lajissa. Useampi sata kilpailua useammalle sadalle hevoselle lyö sisun kurkkuun paatuneimmallekin himokisaajalle.

Muotoon laittamattomat tulokset eivät kuitenkaan innosta. Eivät hevosen omistajaa eivätkä ostajaehdokkaita. Voisiko asiaa siis helpottaa jotenkin?

Mainitsin taannoin FVP:ssä, että jos kaikki kilpailutulokset esitettäisiin aina samassa muodossa (tai olisi edes rajallinen määrä muotoja), olisi lastenleikkiä kirjoittaa PHP-skripti, joka hakisi annetusta osoitteesta tietyn ihmisen tai hevosen tulokset ja muuttaisi ne haluttuun muotoon. VRL:n alaisten kilpailujen tuloslistat ovat jo (rankingin takia) melko hyvässä muodossa. Kuka ehtii kirjoittaa muotoonlaittoskriptin ensimmäisenä?

Vastuutehtävät

June 12th, 2008

FVP:hen hakijoista useammalla on ollut vaikeuksia nimetä vastuutehtäviään, entisiä tai nykyisiä. Hakemuksen ohjeissa mainitaan erikseen, että tässä yhteydessä vastuutehtävillä tarkoitetaan kaikki talleja, yhdistyksiä ja muita virtuaalihevosiin liittyviä sivustoja, joita on koskaan sattunut pitämään. Vastuutehtäviksi saa laskea myös muut tehtävät, kuten NJ-tuomaroinnin, Hevosopiston kurssien pitämisen tai VRL:n hevosrekisterissä hyväksyjänä toimimisen. VRL:n hallitushakemuksessa kysytään samaa asiaa samalla rajauksella.

Ensimmäinen muistettava asia on linkitys (tai osoitteen kirjoittaminen, mediasta riippuen). Usko tai älä, kaikki hakemusta lukevat eivät ole kuulleetkaan tallistasi tai sivustostasi, ja aika harva heistä innostuu pelkästä nimestä niin paljon, että alkaa googlata. Tuomio: tuikituntematon tyyppi, joka ei ole koskaan saanut aikaan mitään merkityksellistä. Ei-ääni.

Jos vastuutehtävien lista alkaa paisua, voi olla ihan järkevää poistaa siltä kaikki kuukautta lyhyemmän ajan kestäneet projektit ja korvata ne maininnalla tyyliin “lisäksi pari lyhyemmän ajan toiminutta tallia”. Harva niitä kuitenkaan muistaisi.

Vielä harvemmalle tulee ongelmia vastuutehtävälistan paisumisen kanssa. Päinvastoin. Nykyään ihmiset ilmoittavat harrastaneensa virtuaalihevosia kahdeksan vuotta ja pitävänsä kahta tallia, ei entisiä vastuutehtäviä. Huonoa valehtelua vai onko minulta mennyt jotain hyvin tärkeää ohi?

On totta, ettei yhdistyksissä toimiminen jaksa nykyään kiinnostaa lähes ketään. Mielestäni surullista, mutta toisaalta en ihmettelekään. Kun nykyvirtuaaliharrastajat saavat foorumeista valmiiksi pureskeltuina eteensä tallin nimen, toiminta-ajatuksen, ulkoasun ja hevoset, ja ainoa itselle jäävä tehtävä on päivittää VRL:n kilpailukalenteria ja copypasteta osallistumisia sähköpostiin, virtuaalimaailman aktiivinen parantaminen ei tule ihan ensimmäisenä mieleen, kun pitäisi keksiä jotain uutta tekemistä.

Vanhuudessa on se hyvä puoli, että kun on kerran nähnyt VRL:n siirtyvän Expagesta tietokantoihin, ei suostu uskomaan, etteivätkö kaikki muutkin asiat voisi tehdä vielä samanlaisen hyppäyksen - ja VRL:n kehittymisen pitäisi olla vasta alussa. Lisäksi on jotenkin lohduttavaa muistaa, miten juuri tuo hyperosaaja esitteli viisi vuotta sitten foorumeissa ensimmäisiä ulkoasujaan, sivujaan, tallejaan tai yhdistyksiään - jos hänestä on tullut noin paljon parempi, minusta voi tulla vähintäänkin yhtä hyvä.

Vuonna 2003 ja myöhemmin aloittaneet, olkaa kilttejä ja todistakaa, että ette sittenkään ole toivottomia tapauksia. Ottakaa vastuuta ja vastuutehtäviä!

Se oikea TaHy

June 11th, 2008

VRL:n talliarvostelulla, entisellä tallien hyväksynnällä eli TaHylla, on hienot, kaiken huomioon ottavat säännöt. Kilpaileva palvelu perustettiin vastikään. Valitettavasti kumpikaan edellisistä ei toimi, joten oikeat arvostelut saadaan edelleen foorumeista. Koska foorumiketjuihin vastaajat eivät vielä ole täysin sisäistäneet mielipiteidensä operationalisointia, toimin tulkkina ja muutan muutamasta tallista annetut arvostelut kylmiksi numeroiksi. Tästä tallinomistajille yhden foorumiketjun tekemisen vaivalla yhtä laadukas arvostelu kuin mistä tahansa nimellisestä arviointipaikasta saisi.

Daiquiri ja Taikurijuoma (Tervetuloa Helsinki-Vantaan (!) lentoasemalle, mikä on päämääräsi tänään?), arvostelivat draw, Cinderella, Odessa, Johanna R., nilla, Siiri K., battlefield, Melissa. ja felishâ
Omaperäisyys: 3/5. Valitettavasti uusi idea sai ihmiset niin hurmioon, että harva jaksoi kiinnittää huomiota enää itse talleihin.
Toiminta: 1/5.
Ulkoasu: 1/5.
Sisältö: 1/5.
Laadukkuus: 1/5.
Kiinnostavuus: 9/5. Ehdottomasti päivän kiinnostavin.
Kokonaisarvosana: 3½

Herecia (Tervetuloa Hereciaan), arvostelivat Meraldina ja marsanarsa
Toiminta: 5/5. Arvostelijat tietävät, mitä talli tekee, joten sen on pakko tehdä jotain oikein.
Ulkoasu: 5/5. Kehuja kehujen perään.
Laadukkuus: 5/5. Linkkilistalle haluaminen lasketaan.
Kiinnostavuus: 2/5. Enemmän kommentteja olisi saanut tulla.
Kokonaisarvosana: 3+

Skálkur (e. Skálkur), arvostelivat Siran, wesputin, Jim ja Johanna R.
Ulkoasu: 3/5. Siitä annetaan parannusehdotuksia, joten se ei ole toivoton.
Hevosten kisaus: 0/5. Hevosten kisaus on huomattu. Negatiivinen huomio tiputti kuitenkin pisteet nollaan.
Laadukkuus: 3/5. Myyntitarjouksesta ja yhteistyötunnusteluista.
Kiinnostavuus: 1/5. Kolme päivää ja neljä mielipidettä ei ole hyvä suhde.
Kokonaisarvosana: 2

Västerbyn suomenhevoset (Västerbyn kesä - talli & laidunpaikkoja ym.), arvostelivat heppi, Minority, Absurd ja Durre
Ulkoasu: 1/5. Kehityskelpoinen.
Toiminta: 1/5. Ainakin yksi vastaaja tietää, mitä toimintaa talli järjestää.
Laadukkuus: 3/5.
Kiinnostavuus: 0/5. Kuudessa päivässä pitäisi saada enemmän kiinnostuneita kävijöitä.
Kokonaisarvosana: 1½