Posts Tagged ‘Tepa’

Maahantuonti

Wednesday, June 18th, 2008

Olen jo kauan aikaa halunnut kirjoittaa virtuaalihevosten maahantuonnista, mutta en ole halunnut tarttua aiheeseen, sillä Tepa sanoi asiasta kaiken tarpeellisen Vippoksessa jo kolme vuotta sitten.

Nostan esille vain yhden uuden ilmiön: suomenhevosten tuonnin. Oikeasti, kuinka on mahdollista tuoda maahan hevonen ulkomailta, jos hevonen tuodaan kotimaasta? Sehän vie koko maahantuonnilta tarkoituksen.

Mikä suvuttomien hevosten myymisessä on niin pahaa, ettei sitä voida kutsua oikealla nimellään?

Tarvitsevatko kasvattajat toisiaan?

Friday, May 9th, 2008

Ht.netistä osui silmään rosun topic arabi kasvattajia, jossa kirjoittaja peräänkuulutti samaa rotua harrastavia talleja sivuilleen linkitettäväksi. Pieni viaton satunnaistapaus vai lumipallo yhteistyöbuumin herättämiseksi?

Sana yhteistyö tarkoittaa eri virtuaalisukupolville eri asioita. Expage-talleilta aloittaneet muistavat, kuinka yhteistyösivun tarkoitus oli kerätä mahdollisimman pitkä, mieluiten useita kymmeniä linkkejä sisältävä lista kaikista eteen osuvista talleista. Yhteistyökumppanit hankittiin kysymällä toisen Freebok-vieraskirjassa “alatko y-työhön?”, johon oli vain yksi vastaus. Sitten lisättiin y-työ-sivuille linkit toisen tallille eikä ehkä enää koskaan juteltu.

Kun virtuaalitallien määrä kasvoi, yhteistyöstä tuli upeiden ulkoasujen koriste. Mikäpä sen parempi lisä reunoja pitkin rajatun puoliveriorin pään alle kuin linkki hetken kuumimmalle huipputallille? Yhteistyöilmoituksiin vastattiin “katsotaan” ja useimmat luopuivat koko leikistä.

Tietysti jotkut ovat tehneet oikeaakin yhteistyötä: järjestäneet yhteisiä kilpailuja tai tapahtumia tai mahdollisesti jopa miettineet jalostustavoitteitaan yhdessä.

Tulin itse aloittaneeksi keskustelun Virtuaalihevosten kasvattamisesta ja udelleeksi samalla kasvattajien välisestä yhteistyöstä ja rotuyhdistystoiminnasta. Tätä kirjoittaessani ketju ei ollut vielä saanut kovin paljon vastauksia, mutta esille nousi silti pari pointtia, jopa ennen tarkentavan kysymyksen esittämistä. ^^

Magnetien mukaan virtuaaliravimaailmassa harrastetaan pienten piirien takia yhteistyötä ratsupuolta enemmän. Tämä osuu yhteen empiiristen havaintojeni kanssa. Lisäksi tämä lainaus on yksinkertaisesti ihana: Ravipuolella kasvattajien yhteistyö on suhteellisen mittavaa, koska piiritkin ovat niin pienet. Kaikki tuntevat toisensa suhteellisen hyvin, joten on vain luonnollista, että tehdään yhteistyötä. Itse rakentelen parhaillaan kahta pienimuotoista jalostusprojektia kahden eri ihmisen kanssa ja teen paljon yhteistyötä kolmannenkin kanssa.

Tijuanan mukaan kladrubereilla on kolme kasvattajaa ja rotuyhdistys on rakenteilla. Toivottavasti kaikki kolme ovat siinä mukana, kuulostaa nimittäin hyvältä alulta. Oli myös hauska kuulla, että hän osasi nimetä toisen eestinhevosten tärkeimmistä kasvattajista (itsensä lisäksi). Vielä enemmän suutani veti hymyyn seuraava lainaus: Sellainen kasvatus on aika tyhmää, ettei huomioida muita kasvattajia tai kommunikoida, sillä silloin jää usein myös hyvät mahdollisuudet vertailla omia näkemyksiään ja kasvattiensa laatua toisiin.

Kisshu kertoi, että suomenhevosyhdistys toimii taas. FVP:n puolella huomasin myös Johannan pistäneen suomenhevoskantakirjan taas pystyyn.

Lilja muisteli vuonohevosyhdistystä ja Tepaa. Olisi ihanaa, jos jokaisella rodulla olisi oma rotuyhdistys ja oma Tepa. Valitettavasti yritykseni lahjoa Tepaa palaamaan virtuaalimaailmaan Maailman Makemmilla Suklaakekseillä epäonnistui, sillä hänen aikansa ei kuulemma riitä. On kai pakko hyväksyä, että joillain ihmisillä on muutakin elämää.

Cata väitti KWPN-piireissä harrastettavan yhteistyötä, mutta ei kuulemma ole siinä itse mukana. Tietääkö kukaan enempää?

Vaikka yhteistyö ei tällä hetkellä olekaan muodissa, sen puute voi johtaa lopettamiseen. Shaikujin lopetti tanskalaisten puoliveristen kasvattamisen, kun kyllästyi olemaan rodun ainoa kasvattaja.

Yleinen suhtautuminen kasvattajien väliseen yhteistyöhön tuntuu olevan myönteinen. Kukaan ei kuitenkaan osaa oikein sanoa, mitä se yhteistyö voisi olla. Pallo tuntuu olevan rotuyhdistyksillä, mutta niiden toiminta tuntuu kovin pienimuotoiselta ja hajanaiselta. VRL ei näytä olevan tekemässä asialle mitään lähiaikoina, joten jää harrastajien omalle vastuulle tehdä asioille jotain.